Moi, oon Piia, sosionomi, eläintenhoitaja, eläintenkouluttaja (AT), yrittäjä, verkkokauppias..
Rakastan työtä, jossa ihmiset ja eläimet voivat oppia ymmärtämään toisiaan paremmin. Oon kouluttaja, mutta oon samalla myös rinnallakulkija, rakenteiden haastaja ja tulkki ihmisten ja eläinten välillä. Haluan, että kohtaamisista tulee kaikille osapuolille nähty, kuultu ja kuunneltu olo.
Koirien kanssa olen etenkin niiden mielentilan spesialisti. Hippaskonstissa koulutus ja ohjaus suunnitellaan aina yksilöllisesti, ja jokainen eläin ja ihminen kohdataan omana itsenään. Mun tavoite on se, että arki ja elämä olisi kivempaa meille kaikille, kaksi-, neli- ja useampijalkaisillekin eläjille.
Hippaskonstin sydän ja ydin on eläinten ja ihmisten kouluttaminen ja hyvinvoinnin lisääminen. Mun suurin inspiraatio tähän työhön on suomenajokoira Vilma, jonka lempinimestä Hippaskonsti yrityksenä saikin nimensä. Logossa heiluva apina taas on ottanut inspiraatiota Mytty-huskysta.
Ihmisenä olen savolaiseen tyyliin varsin leppoisa. Viihdyn hyvin ulkona ja vapaa-ajalla harrastan koirieni kanssa mm. valjakkolajeja ja metsästystä. Lisäksi minulla on AJOK/BEAJ palkintotuomarin pätevyys. Olen myös intohimoinen heppatyttö/ponitäti. Jos en kuitenkaan ole touhuamassa jotain eläimiin tai luontoon liityvää, minut luultavasti löytää kirjoittamassa runoja tai juoksemassa pitissä.
Tykkään kehittää itseäni ja opiskella uusia juttuja, myös omien pääasiallisten mielenkiinnonkohteiden ulkopuolelta. Monipuolisen työhistoriani ansiosta kovin moni asia ei saa enää hätkähtämään ja toisaalta työkalupakkiin on ehtinytkin kertyä runsain mitoin erilaisia niksejä ja oivalluksia, joilla elämästä voitaisiin tehdä itse kullekin vähän mukavampaa.
Tiimi: Mytty, meikä, Vilma-Vippaskonsti
Koirien ruokinta-asiantuntija (EAT tutkinnon osa), YSAO (kesken)
Eläintenkouluttaja (AT), Taitotalo
Sosionomi, Lapin AMK
Agrologiopinnot avoimesssa AMK:ssa 15op, OAMK
Kasvatustieteen perusopinnot 25op, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja, Koulutuskeskus Brahe
Lisäksi pienempiä koulutuskokonaisuuksia mm. SRL:n hevoskerhon ohjaajan peruskurssi, SEY Eläinsuojelun viranomaisavustaja, SEAMK Koiran ruokinta (3op).
Minulla on myös hygieniapassi ja ensiapukoulutus. Olen AJOK/BEAJ palkintotuomari ja suorittanut Kennelliiton kasvattajan peruskurssin.